Yhtiön perustaminen maksaa, samoin alasajo. Kumpaankaan ei pitäisi olla rahaa, sitä tuodaan esille jatkuvasti. Todellisuudessa se taitaakin mennä niin, että rahaa löytyy moneen asiaan, kun on tahtotilaa ja tavoite pyhittää keinot.
Meillä on varaa päälliköihin, johtamisjärjestelmien uusimiseen, ympäristöpääkaupunki -hankkeisiin jne, muttei kierrätyskeskus Patinaan ja Työn Paikkaan. Heidän toimintansa on sitä perusvihreää ympäristöajattelua parhaimmillaan. Se toiminta työllistää ihmisiä, joiden kohdalla haastetta työllistymiseen on kasautunut, eivätkä normityömarkkinat tarjoa heille mitään. Työn Paikka on työllistänyt kuntoutujia ja pitkäaikaistyöttömiä, jotka eivät muuten töitä saa, mutta niin toimeentulonsa kuin psyykkisen hyvinvointinsakin vuoksi tarvitsevat töitä, kuten itse asiassa kaikki muutkin ihmiset.
Onko alasajosta saatava hyöty jälleen haittaa suurempi? Ei taatusti ole. Kuinka kauan kestää taas saada pitkäaikaistyöttömille ja kuntoutujille uusi toimiva järjestelmä? Sekin maksaa, vaikka valtio tukeekin. Puhumattakaan kuinka käy ihmisen, jolla ei juuri mitään ole ja viedään nyt tämäkin mahdollisuus pysyä yhteiskunnan porteilla. Se vasta yhteiskunnalle kalliiksi tuleekin. Eikö Lahdessa pitänyt olla osallistavaa politiikkaa? Näinkö osallistavaa ilmiötä kuvataan?
Viestintään panostetaan nykyään todella paljon euroja, luodaan mielikuvia, jotka usein osoittautuvat kuplaksi käytännössä. Todenmukaisuudesta viis, kunhan näyttää hyvälle. Konkretia kolahtaa sitten arkielämässä ja masennuskierre on valmis. Tämä yksinkertaistettuna, lainkaan vähättelemättä sairauden vuoksi pois työelämästä joutuneita tai sairastuneita ylipäätään. Viestinnässäkin kyse on vain siitä tahtotilasta – halutaan toimia näin ja antaa mielikuvia, jotka ovat vailla todenpohjaa ja siihen onkin sitten rahaa.
Pohjimmiltaan kyse on arvoista. Voittoa eikä euroja kasaannu sen enempää Työn Paikan, kun Patinankaan tuloslaskelmissa, joten niistä voidaan luopua. Inhimillinen tulos ei tässä merkitse mitään, vaikkakin se jos mikä hyödyttää koko yhteiskuntaa ja on meidän hyvinvointimme perusta. Työn Paikan rooli sosiaaliseen osallisuuteen kasvattamisessa niiden kohdalla, jotka eivät ilman apua siihen pysty, on hyödyttänyt varmasti kuntoutujia ja muita siellä työskenteleviä.
Kaikki suunnitellut lopettamiset, keskittämiset ja alasajot maksavat monta miljoonaa. Ne eivät tue ajatusta, että kunnan kuuluu tuottaa palveluja kuntalaiselle eikä heikentää niitä jatkuvasti. Kunnan kuuluu pitää huolta niistä heikoimmistakin, ei säästää heidän kustannuksellaan.
Satu Lehtola
varavaltuutettu (sd), Lahti
Kirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 29.10.2019