Kiusaaminen on aina vaikea ja arka asia, vaikka on valitettavan jokapäiväistä. Työpaikoilla tapahtuu kaikenlaista, kun aikuiset ihmiset kisaavat keskenään paremmasta paikasta auringossa – näin kauniisti sanottuna. Olemme kuulleet lasten kiusaavan toisiaan hyvinkin raaoilla tavoilla. Mistäköhän ovat oppineet?
Kiusaamiselta ja häirinnältä ei taida olla suojassa mikään ala tai työ. Silmät on helppo sulkea ja olla näkemättä ja kuulematta, mutta onko se oikea toimintatapa? Minusta ei.
Vastuunottoa, ei kiusaamista
Lähestyn tätä arkaa aihetta järjestöaktiivin silmin ja tuntemuksin, koska kiusaamista esiintyy valitettavasti myös järjestömaailmassa. Miksi näin on? Rajanveto siihen, että mikä on kenenkin mielestä kiusaamista, on hankalaa.
Tullessani näihin tehtäviin olin niin naiivi ja sinisilmäinen, että pahaa tekee näin jälkeenpäin ajatellen. En tahtonut uskoa kaikkea kuulemaani, saati mitä olen nähnyt ajan saatossa.
Järjestöaktiivin elämä on hyvin hektistä ja vaativaa jo pelkästään valtakunnassa käynnissä olevien muutosten vuoksi. Ensin teet päivän ansiotyötä ja sen loputtua pitäisi alkaa miettimään järjestöjuttuja. Kuljet kenties ensin kotiin, yhdistyksen toimistolle, kokoukseen tms, missä ikinä järjestötyötäsi teetkään. Siellä ovat sinua vastassa tutut ja taitavat toiset aktiivit.
Olet mennyt tekemään ”vapaaehtoistyötä” tai kenties ”harrastamaan”. Tilaisuus alkaa ja lähes samanaikaisesti naljailu, vähättely, huomioon ottamatta jättäminen, huutelu jne. On monia tapoja saada toinen tuntemaan todella pieneksi ja mitättömäksi maan matoseksi. Voi hyvää päivää meitä ihmisen lapsia!
Järjestöaktiivit tekevät työtään suurella sydämellä heikompien puolesta ja heidän auttamisekseen. Itse haluan tehdä jäsenten elämän hiukan helpommaksi edes sen osalta mitä edunvalvonnalla pystyy. Tehtävät eivät näytä ainakaan loppuvan saati helpottuvan. Harrastus on tästä kaukana. Edunvalvonta-asiat ovat suuria, varsinkin kun puhutaan toimeentulosta ja muista työsuhteen ehdoista.
Pärjäävä ja aikaansaava aktiivi saattaa ja joutuu toisinaan vähättelyn kohteeksi tai vain muuten yritetään jotenkin mollata tekeminen. Sanotaan, että kyllähän minäkin tuon olisin voinut ja osannut hoitaa, mutta hoitamatta kuitenkin on jäänyt. Niin tämä reipas aktiivi ottaa hommat hoitoonsa, saaden sitten vain piikkejä tai puukkoja selkäänsä. Ei helvatta sentään, ei näin! Olemme kaikki samassa veneessä, joten asiat pitäisi hoitaa yhdessä eikä jättää harvojen harteille. On liian helppoa tyytyä huutelemaan. Tarvitsemme tekijöitä ja vastuunottajia, emme kiusaajia.
Millä keinoin järjestöaktiivi jaksaa? Tuntuu, että pitäisi olla ihan omaa työnohjausta yhdistysten aktiiveille. Apua onneksi saakin liiton aluetoimistoilta ja henkistä tukea omilta verkostoilta. Kaikki apu on tervetullutta, jos ihmisten keskinäiset välit menevät solmuun.
Muutosvastarinnasta kohti uudistumista
Varsinkin yhdistyksiin tulevat ”uudistajat” voivat saada vanhemmat tekijät niin varuilleen ja muutosvastarintaisiksi, että siinä tunteet leikkiä lyö. Ei haluta mitään muutoksia tai sitä, että mentäisiin sääntöjen ja kenties koulutuksessa saatujen tietojen ja uusien ideoiden mukaan. Ihmetellään, että kuinka joku uskaltaa tulla tänne mitään ehdottamaan? Me on tehty vuosikymmeniä näin ja hyvin on mennyt, vaikka tekeminen ei ihan vastaisi yhdistyksen perustehtäviä tai nykyisiä vaatimuksia. Siinä saa olla henkisesti vahva ja mielipiteissään tiukkakin, että jotain saa eteenpäin ja jonkun myös ajatusten tueksi.
Ei tarvitse ihmetellä, että miksi ihmisiä ei saada mukaan yhdistystoimintaan. Jos uudet ajatukset torpataan heti kättelyssä ja ihmistä vähätellään, niin kuka sellaista haluaa vapaaehtoisesti? Nyt silmät auki ja mielet avoimiksi! Vain siten pärjäämme muuttuvassa yhteiskunnassa.
Hallinnon edustajilla on aika monella paksu nahka, mutta ei sekään kaikkea kestä. Vuosia jatkuva naljailu ja vinoilu tehtyjen vaikeiden päätösten jälkeen eivät ole kestävää kehitystä. Aktiivit eivät ole vapaata riistaa kiusaamiselle! Vastuu ja vastuun ottaminen kuuluu kaikille, kaikkea roinaa ei tarvitse kaataa toisten päälle.
Aina ei kaikki mene kuin Strömsössä, mutta pitääkö virheistä jankuttaa iän kaiken? Eivät ne muutenkaan mielestä mihinkään häviä. Jos pitää naljailla, niin tehtäisiin se sitten hiljaa jossain takahuoneessa, eikä ihmisen mennessä ohi, että varmasti kuulee. Haluaisitko itse kokea saman?
Toivotan kaikille aktiiveille rauhaisaa ja mieltä kohottavaa tekemistä järjestötyössä, yhdessä muiden tekijöiden kanssa. Kannustetaan, rohkaistaan ja autetaan tarpeen tullen. Annetaan uusille ideoille ja ajatuksille tilaa ja mahdollisuus.
Olkoon voima kanssamme!
Ritva Hagström
Porvoon JHL puheenjohtaja
Aktiivi vuodesta 2005
JHL:n hallituksen jäsen
