Edessämme on mielenkiintoinen syksy ja loppuvuosi: yhteiskunnallinen tilanne, vaikuttaminen, edunvalvonta, liittokierrokset, politiikka jne. Työmarkkinoiden liittokierroksiin tuovat oman sävynsä kiky-sopimus ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) lanseeraamat niin sanotut ”koko kansan yhteiset” talkoot. Talkoohenkeä on tässä yhteydessä tulkittu ja toteutettu tavalla, josta kaikki kansan osat eivät ole yhtä tyytyväisiä.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on sanonut, että julkisella sektorilla menee edelleen huonosti ja ettei ole varaa jakaa palkankorotuksia. Palkkamaltista on tullut jo sellainen kirosana, jota käyttää vain matalimmista palkoista nauttiva kansanosa. Eräs muu osa kansasta joutuu painiskelemaan suurten palkkioiden ja eläkkeiden ylitarjonnan ikeessä. Niistä joutuu kuulemma maksamaan hurjat verot. Niin sietääkin! Ei tästä elämästä ole meikäläinenkään päässyt veroja maksamatta.
Helsingin Sanomissa oli elokuussa 2017 pari mielenkiintoista artikkelia: Pörssiyhtiöiden johtajien palkat ja bonukset uuteen ennätykseen ja Vanhuspalveluiden laatua pitää parantaa. Olipa kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää lukea nämä samaan aikaan.
Kaikkea ei voi mitata tehokkuudella
Toinen termi, joka omassa mielessäni koki jo keväällä rajun inflaation, oli ”arvokeskustelu”. Puhuttiin arvovalinnoista ja niiden puutteesta tai moraalisesti arveluttavista päätöksistä. Ja höpönpöppöä, sanon minä! Olin jo hiusrajaa myöten kyllästynyt tähän keskusteluun, kunnes tajusin, että juuri tästähän meidän täytyy puhua! On tärkeää haastaa kuulijoita ajattelemaan tätä, mistä mm. Ylen jälkiviisaat keskustelivat elokuisena perjantaiaamuna. Erittäin hyvä ja oikeudenmukaisuutta tavoitteleva kysymys: Miksi jonkun henkilön työ on 50 kertaa arvokkaampaa kuin jonkun toisen?
Ostovoimaa on lisätty niille aloille ja tahoille, joilla sitä on jo entuudestaan ollut reilusti. Ja sitten óvat ne, joilta vähäisestäkin on viety. Se ei liene jäänyt kenellekään epäselväksi? Tämä on vain hyvä aasinsilta siihen pohdintaan, kuinka työtä ja työn tekijää arvostetaan tuottavuuden ja tehokkuuden mukaan. Palaan sinne alkujuurille, mistä oma aktiivin urani on lähtenyt höyryveturin lailla puksuttamaan eteenpäin. Sinne, minkä olen luvannut aina pitää mielessäni ja minkä takia pääasiallisen ansiotyöni lisäksi tahdon ajaa työväen asiaa.
Kukas sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse? Kukas duunarin työtä arvostaa, jos ei duunari itse siitä huutele! Kun työskentelemme sairaiden ja vanhusten, lasten ja nuorten parissa, ei ole ollenkaan väärin muistutella mieliin, kuinka vastuullisesta ja haastavasta työstä saamme nauttia. Säästöjen, leikkauksien ja aliarvostuksen alla ei pidä unohtaa työhyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden tärkeyttä. Työturvallisuudesta ei ole varaa tinkiä, se takaa turvalliset olosuhteet myös asiakkaillemme. Ei ole väärin tehdä työtään silmät ja korvat auki, tuoda esiin epäkohtia, tehdä aloitteita ja kyseenalaistaa käytäntöjä. Ei se ole pullikointia, vaan oman tekemisen arvostamista, kollegoiden tukemista ja kehittämisvalmiutta.
Työtämme ohjaavat monet lait ja asetukset, joita viilataan ja päivitellään sellaisella vimmalla, että henkilökunta ei meinaa perässä pysyä. EU:sta asti viranomaiset säätävät lakeja, jotka joskus tuntuvan olevan valovuosien päässä arkityöskentelyn järkeilystä. Seuranta ja tarkkailu viranomaisten taholta tiukentuvat koko ajan. Potilastietojärjestelmän hallitsemisesta ja kirjaamisen asianmukaisuudesta tehdään atomifysiikkaa. Henkilökunnan mitoituksesta annetaan suosituksia ja määräyksiä, jotka eivät läheskään aina vastaa tarpeeseen, jolloin leikitään sekä henkilökunnan, että asiakkaiden turvallisuuden kustannuksella.
Asialliset työolot ja kohtuullinen palkka ovat ammattilaisten arvostamista
Miten työmme tuottavuutta=arvostettavuutta mitataan? Tässä yhteydessä omainen sisälläni nostaa päätään ammattiminän rinnalle. Vain pienenpienenä raapaisuna työmme moninaisuuden runsaudesta otan esille joitakin esimerkkejä. Todellisia haasteita ovat esim. levottomien ja aggressiivisesti käyttäytyvien muistisairaiden kohtaaminen. Ei välttämättä tarvitse olla muistisairas, vaan kommunikointikyvyn ja tilannekäyttäytymisen perussäännöt voi menettää monesta muustakin syystä. Alimitoitettu henkilökunta näyttäytyy vain vilahduksina jossain käytävän päässä. Ei tarvita kuin kaksi hämmennyksissä olevaa asiakasta törmäyskurssilla, niin turvallisuus on vaarassa. Ei tarvita kuin yksi hermostunut ja ahdistunut asiakas, joka ei osaa ilmaista itseään muutoin, kun nyrkkiään heiluttamalla, niin kaikkien lähellä olevien turvallisuus on vaarassa. Miten näissä tapauksissa mitataan työn tehokkuus ja tuottavuus, sen arvo?
Riittävä, ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta pystyy omalla työllään estämään ahdistusta, kaatumisia, lonkka- ja muita leikkauksia, aggressiivisuuden ja väkivaltatilanteiden aiheuttamia vammoja, sairaalan hoitopäiviä, pitkiä kuntouttamisjaksoja, lääkekuluja, sairauspäiväkuluja, sijaiskustannuksia. Ei pidä unohtaa omaisten ja muiden lähihenkilöiden tyytyväisyyttä ja mielenrauhaa. Eikö jokainen omainen halua läheisensä elävän onnellista ja turvallista elämää ammatti-ihmisten luotettavassa huomassa?
Usein käyttäytymishäiriöiden takaa saattaa löytyä kiputiloja, joiden havaitsemiseen tarvitsemme asiakkaan tuntemusta ja havainnointikykyä. Mitä nopeammin vaivat havaitaan, sen vähemmillä ongelmilla, tutkimuksilla ja toimenpiteillä selvitään. Kiire ja henkilökunnan vaihtuvuus ei auta asiaa. Riittävällä ohjauksella ja toimintakykyä tukevilla asioilla voimme edistää esimerkiksi eritystoimintaa niin, että asiakkaan ei tarvitse siirtyä vaippoihin. Kuntien hoitotarvikejakelu kiittää, kun säästöä syntyy.
Me aktiivit voimme kannustaa henkilökuntaa etsimään ja toteuttamaan asioita, jotka lisäävät työhyvinvointia ja -terveyttä.
On paljon asioita, joilla me matalapalkkaiset ja leikkausten uhreiksi joutuneet kansalaiset voimme todistaa työmme arvokkaaksi ja palkankorotusten arvoiseksi. Vähintään voimme kyseenalaistaa, ovatko leikkaukset ja ”koko kansan talkoot” olleet omiaan kasvattamaan ja tukemaan joidenkin ammattiryhmien motivaatioita työhönsä? Ovatko toimenpiteet olleet herättämässä koko kansan tuntoa siitä, että yhdessä tästä talouskriisistä selvitään?
Eija Skyttä
sote-alan ammattilainen, omainen, aktiivi
JHL:n hallituksen jäsen
