Joulun pyhät ja vuoden vaihde vietettiin ajankohdan vaatimalla kunnioituksella ja hiljaisuudella, mutta arki on taas alkanut. Pääsinkin jo heti vuoden ensimmäisen arkipäivän alkajaisiksi keskustelemaan yhdestä työelämän lempiaiheistani: työpaikoilla tapahtuvasta opiskelijoiden ohjaamisesta.
Lähihoitaja kertoo ottaneensa vastaan nuoren opiskelijan työssäoppimisjaksolle tehostetun palveluasumisen yksikköön. Tämä(kin) kohtaaminen oli käynnistänyt lähihoitajassa ajatteluprosessin, huolestumista, turhautumista ja monia kysymyksiä. Jotta jokainen opiskelija saisi yksilöllistä ja hänen tarpeeseensa vastaavaa ohjausta, niin ohjaaja oli aloittanut tilanteen kartoituksen haastattelemalla opiskelijaa. Ohjaaja kysyy minulta, mitä pitäisi ajatella, jos opiskelijalla ei ole tietoa edes niinkin perusasiasta, kuin suojakäsineiden käytöstä? Miten niitä käytetään? Miksi niitä käytetään? Mitä tarkoittaa aseptinen työjärjestys? Mitä tarkoittaa aseptiikka ja hygienian huomioiminen hoiva- ja hoitotyössä?
Mistä aika opiskelijoiden ohjaamiseen?
Entäpä työvuorojärjestelyt? Laki määrittää nuoren, alaikäisen, opiskelijan työaikaa niin, että se on aika kaukana hoitotyön ammattilaisten todellisuudesta. Ohjaajiksi nimetyt ammattilaiset eivät pysty järjestelemään omia vuorojaan niin, että opiskelija saisi ansaitsemansa huomion. Ammattia harjoittaessamme on syytä muistaa, että hoivaa ja hoitoa tarvitsevat asiakkaamme ovat pääosassa. Asiakkaamme ansaitsevat inhimillisen kohtaamisen. Jos opiskelijan ohjaamisen vaatimaa aikaa ei ole työvuorosuunnittelussa huomioitu, mistä se on pois? Mikä sektori työssämme jää vähälle huomiolle, tulee tehtyä huonosti tai jää jopa kokonaan tekemättä? Miten tuemme asiakas-/potilaslähtöisen ammatillisen työotteen kehittymistä?
Toisen asteen ammatillisen koulutuksen sisällön/tarjonnan ja toisaalta työelämän ja työssäoppimisen vaatimusten välillä on suuria ristiriitoja. Kaikesta tingitään ja laatuasiat ovat jäämässä (tai jopa jo jääneet) toisarvoisiksi asioiksi. Kouluissa tingitään opetuksesta, työpaikoilla tingitään ohjaajien resursseista ja kannustavista palkkioista. Me kaikki tiedämme, että sote-alojen työpaikoilla henkilökunta tekee työtään, jo ilman opiskelijoitakin, jaksamisen rajoille vedetyillä raameilla.
Korkea ammattitaito ei synny hosumalla
Meidän sote-ammattilaisten tulee huolehtia siitä, että ammattimme arvostus kasvaa. On pidettävä huolta siitä, että tulevaisuudessakin työtämme tekevät ammatistaan ylpeä ja ammattitaitoinen henkilöstö. Ammattiin kasvaminen ja siihen ohjaaminen ei ole yksinkertainen asia, opiskelijoiden ohjaaminen ei ole vain vasemmalla kädellä hosumista.
JHL:n jäsenistöltä on tullut selkeä viesti siitä, että työssäoppimisen ohjaamiseen liittyvään problematiikkaan ja puutteisiin on kiinnitettävä huomiota korkealla profiililla. Työnantajienkin tulisi ymmärtää, että myös heillä on vastuu korkean ammattitaidon ylläpitämisen ja siihen liittyvien uusien toimien kehittämisessä. Ajankohtaisilla liittokierroksilla haetaan arvostusta mm. palkankorotusten muodossa, joka on hyvä alku!
Aikaa ja arvostusta työpaikkaohjaajille
Ay-liikkeen, kautta linjan, on nyt lähdettävä yhdessä rintamassa ajamaan myös henkilöstön korkean ammattitaidon ylläpitäviä toimenpiteitä. Ammatillisen koulutuksen reformin ja työpaikoilla tapahtuvien muutosten aiheuttamat vaikutukset eivät saa vain jäädä elämään omaa elämäänsä. Opiskelijat ovat niin merkittävä osa arjen työtä, että se tulee olla kirjattuna työehtosopimuksiin ja huomioituna ohjaajille osoitetussa ajankäytössä ja/tai rahallisina korvauksina. Tarvitaan myös oppilaitosten, työnantajien ja ay-liikkeen hedelmällistä yhteistyötä ja ohjaajille suunnattua koulutusta.
Voin tunnustaa, että itselläni on kovat odotukset koskien yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelutavoitteita, nimenomaan tähän opiskelijoiden ohjaukseen liittyen. Toivon, että ay-rintamalla on yhtenäinen näkemys siitä, että kenelläkään ei ole varaa korkean ammattitaidon romahduttamiseen.
Eija Skyttä
lähihoitaja, luottamusmies, y.sos.tes
JHL:n hallituksen jäsen
